
Maximal on fyysinen tv-sarja, jossa äijistä tehdään myös äijien näköisiä. Sarja antaa samalla painavaa faktaa kuntosaliliikunnasta, muusta liikunnasta, ravinnosta ja terveydestä kiinnostuneille. Pääkohderyhmänä 30-50 vuotiaat miehet. Tavoitteena vastata yleisiin usein esitettyihin kysymyksiin, kuten mitä minun pitää konkreettisesti tehdä, jotta vyötärölle kertyneet sentit saadaan siirrettyä hartioiden leveyteen. Ohjelman ohjeita noudattamalla saat lihaksikkaan ulkonäön lisäksi sivutuotteena paljon lisää energiaa ja paremman terveyden.
Valikossa yhdeksän eri miehen ennen ja jälkeen kuvat
![]() |
![]() |
|
MAURI, ennen treeniä |
MAURI, treenin jälkeen |
Mauri on 49 vuotias musiikkia harrastava insinööri. Hän on harrastanut squashia ja kestävyyslajeja, mutta on aina haaveillut lihaksikkaammasta kehosta, sekä keihäänheittämisestä. Maurin tavoite lisätä kehon painoa, mutta samalla polttaa rasvaa, oli yksi koko sarjan vaativimmista. Samalla keihään piti lentää pitkälle, mikä teki tehtävästä vielä vaativamman.
|
|
|
|
|
Maurin tavoitteena oli lisätä lihasmassaa, jonka vuoksi hänelle tehtiin kolmijakoinen harjoitteluohjelma 1) selkä, hauikset, vatsa, 2) rinta, olkapäät, ojentajat, 3) reidet, pohkeet. Kuntosaliharjoittelua oli neljää kertaa viikossa, joten ohjelma oli kiertävä. Harjoituksista tehtiin lyhyitä, mutta intensiivisiä. Koska Maurin testilajina oli keihäänheitto, opetti Tapio Korjus Maurille vielä erikseen keihäänheittoharjoitteita, joita Mauri teki kuntosaliharjoitusten yhetydessä. Varsinaista aerobista harjoittelua Maurin kohdalla vähennettiin, jotta saatiin hänen lihasmassansa kasvamaan paremmin. |
Jotta Maurin lihasmassa saatiin kasvamaan, lisättiin Maurille jokaiselle aterialle hiilihydraatteja ja proteiineja. samoin Maurin ruokailujen väliä tihennettiin, jotta saatiin verensokeri pysymään tasaisena ravintoaineita kehoon koko ajan lihasten kasvua varten. Luisäravinteista Mauri käytti Wrangen Super Mega Mass hiilihydraatti- ja proteiini jauhetta välipaloina ja iltapalana. Lisäksi Mauri käytti muitakin lihasmassa rakentavia lisäravinteita, kuten kreatiinia, glutamiinia ja arginiinia. |
Motivaatio muutoksen vaatimaan työhön Maurilla oli valmiiksi korkealla tasolla. Lisämotivaatiota Mauri sai hyvästä ennakkosuunnitelmasta, jonka avulla hän tiesi joka päivä mitä ja milloin hän söi ja treenasi. Kirjattu suunnitelma onkin ainut toimiva tapa saada haluttu tulos nopeasti. Tämä suunnitelma pitää laittaa sellaiseen paikkaan, jotta sen näkee päivittäin tai sitten pitää sitä aina mukana. Mutta mikään suunnitelma ei tuo haluttua tulosta, ellei sitä noudata päivittäin. |



Asiantuntijoina ohjelmassa toimii Bullfarm niminen valmennustiimi, eli ammattikehonrakentaja Jari Mentula ravintoasioissa, voimanoston maailmanmestari Jani Ihalainen kuntosaliharjoittelussa, fitness ammattilainen Lisbeth Hälikkä aerobisessa harjoittelussa. Ohjelman juontaa ammattipainija, muusikko ja graafikko Mr. Starbuck, Joka on myös tehnyt Maximal sarjan musiikit, yhdessä Mr.T:n kanssa.
www.myspace.com/canadianrebel
www.myspace.com/starbuckrocks
www.youtube.com/user/RevolutionN0W
www.buckorama.net
